Miniretki lähimetsään taaperon kanssa

Mitä vaatii lapsen kanssa retkelle lähtö? Muutaman tunnin aikaa, eväät ja iloista mieltä!

Totta puhuen olin suunnitellut eiliselle vähän pidempääkin reissua Nuuksion maisemissa, mutta erinäisten kommelluksien jälkeen retki kutistui tuttuihin lähimetsiin. Mutta joskus se lyhytkin ulkoilu metsässä tekee hyvää, ja etenkin pienelle lapselle sekin on lähes yhtä suuri seikkailu. Ja sehän on tärkeintä. Asutaan sen verran puskissa täällä Espoossa, että metsään voi kävellä melkein suoraan ulko-ovelta, mikä on minusta todella iso plussa. Luonnossa liikkuessa sitä rentoutuu ihan toisella tavalla, kuin samanmittaisella kävelyllä asutuksen keskellä.

Suuntasimme siis eväitten kanssa (tyttö kantoi ylpeänä omia eväitään uudessa repussaan) meidän lähimetsään ja poluille. Tuttu eväspaikka löytyi noin 1,5 kilometrin päästä, johon kävellessä matkalta löytyi jos jonkinlaista tutkittavaa. Tytön reppu täyttyi kotiin vietävistä kävyistä ja muista hienoista aarteista. Taukopaikalla eväät ja kahvit maistuivat hyvin, ja kotiin palattua uni maistui kummallekin retkeilijälle.

Nykyään ei meidän tytölle tarvitse kovin paljoa vihjata metsäretkestä, kun hän on jo hakemassa omaa reppuaan selkään. Ihan parasta yhteistä tekemistä ja hyötyliikuntaa! Mutta sinne Nuuksioon on myös mentävä lähiaikoina.

img_2410img_2398img_2465img_2456img_2470img_2467img_2464img_2441img_2454img_2474

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s