Hoitovapaan puoliväli – mitä on ehditty tehdä

Yhdeksän kuukauden mittainen hoitovapaa on nyt aika tarkkaan puolivälissä. Mihin tämä aika katoaa!

Kun sanon olleeni yli neljä kuukautta kotona puolitoistavuotiaan tyttömme kanssa, useimmat ovat iloisia siitä, että miehetkin osallistuvat nykyään lapsen hoitoon jäämällä töistä kotiin. Jotkut myös huokailevat, että kylläpä teillä on aikaa tehdä ties mitä, kun vaan lomailette. Onhan se niinkin, ehditään kyllä joka päivä tehdä joku retki, vaikka lyhyempikin  ja liikkua melko vapaan aikataulun mukaan. Tai tiukan aikataulun, sillä koti-isän rooli ei ole kaiken aikaa pelkkää löhöilyä. Pienen lapsen ruokailut, päiväunet ja erinäisen kaaoksen siivoaminen rytmittää päivää hyvinkin tarkasti. Ensimmäisistä parista kuukaudesta vapaalla en hirveän tarkkaan osaa kertoa, mitä touhuttiin. Sen verran paljon ohjelmaa päivissä riitti, ja nopeasti oltiin siinä tilanteessa, että viikonpäivä täytyi katsoa kalenterista! Tavallaan aika rentoa aivot narikassa aikaa kyllä. Nyt päivien askareet sujuvat jo paremmalla rutiinilla.

Mutta mitä on ehditty tehdä ja kuinka yhdessäolo on vaikuttanut isän ja tytön välisiin suhteisiin? On kierretty lähimetsät hyvinkin tarkkaan, käyty katselemassa laivoja Helsingin edustalla, piknikillä ja pyöräretkillä. On nukuttu päiväunia (joinain päivinä ei nukuttu) ja syöty eväitä parvekkeella sadepäivänä. Käyty kantoreppuilemassa ja syömässä marjoja metsässä sekä telttailtu Nuuksiossa. On hienoa, että tyttö viihtyy ja oikeastaan vaatii päästä luontoon päivittäin. Urheilemaan olen ehtinyt vähemmän kuin koskaan, mutta kaikelle on aikansa ja nyt täytyy koittaa liikkua tytön nukkumaanmenoajan jälkeen. Tyttö on oppinut paljon uutta, uusia sanoja ja selkeästi oppinut toimimaan myös isän kanssa pidempiä aikoja. Mikäli päivän aikana sattuu jokin kolhu tai kompastus, josta tytölle tulee itku, turvautuu hän oma-aloitteisesti isän syliin ja rauhoittuu siinä. Pienistä jutuista huomaa, että pidempi yhdessäolo on lähentänyt suhdettamme aivan valtavasti.

Ai että onko ollut töihin ikävä? Tätäkin on moni kysynyt. Ei ole! Jännityksellä odotan, kuinka sopeudun taas vuodenvaihteen jälkeen normaaliin 8-16 työrytmiin.

Ehkäpä kuvista selviää parhaiten tämän kuluneen ajan touhut.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s