Helsinki Coffee Festival 2017

Helsingissä järjestetään kuluvana viikonloppuna eli 21.-23.4. Helsinki Coffee Festival nyt jo kolmatta kertaa. Festari on pohjoismaiden suurin kahvihifistelijöiden tapahtuma, ja huh huh, että olikin hienot kekkerit!

Itse olin Helsinki Coffee festivaleilla lauantaina iltapäivän ajan. Tapahtumaan kun sai käteviä puolen päivän lippuja, joka sopii perheellisen tiukkaan aikatauluun hienosti. Jo muutamassa tunnissa ehti kuitenkin nauttia sen verran paljon (erittäin hyviä) kahveja, että enempää ei kohtuukäytön nimissä olisi voinut nauttia.

Paikalla oli siis mahdollisuus päästä tutustumaan, maistelemaan ja valmistamaan huippuluokan kahveja ympäri maailmaa. Myös erilaisiin valmistusmenetelmiin ja niiden eroavaisuuksiin lopputuloksen kannalta pääsi tutustumaan kiitettävän paljon. Erityisesti käsin suodattaminen, eli pour over– menetelmä tuntui olevan yleisen trendin mukaan hyvin pinnalla. Ja ymmärtäähän sen, se kun yksinkertaisuudessaan on oikein kelpo tapa tehdä kahvia kotona. Aihetta olen muuten aiemmin avannut postauksessani. Erilaisia kahveja festareilla oli esittelemässä liuta maan kärkipään paahtimoita ja kahvin toimittajia, joiden kanssa pystyi kupposen äärellä rupattelemaan kahvien alkuperämaista, vallitsevista trendeistä ja vaikkapa siitä, mitkä asiat laadukkaan kahvin makuun vaikuttavat. Festareilta sai ostaa kotiin viemisiksi huippuluokan kahveja ja valmistusvälineitä – niin ja kahvia sai pääsylipun hinnalla kitata vatsan täyteen.

Itselleni ehkäpä mieluisimmat pisteet olivat Caffi, jossa Niemisen Petri valmisti pour overilla todella hedelmäistä kahvia. Maun erinomaisuuteen vaikutti varmasti se, että se oli ensimmäinen piste sisääntulon jälkeen. Minulle hyvinkin tuttua Slurpin väkeä oli myös mukava käydä moikkaamassa. Heidän kotiin toimitettavien kahvien pakkaus oli muuttunut selkeästi paremmaksi. ROST & Co. pisteeltä mukaan tarttui pussillinen festareilla vuoden suodatinkahviksi valittua Guatemalan Finca Montejoa. Nam nam!

Pirkanmaan paahtimon sympaattisella osastolla oli mukava käydä tutkimassa hieman erilaista kahvinvalmistusta vespan kyydissä. Paulig oli varsin näyttävästi paikalla, ja heidän osastollaan pääsi tutustumaan espresson ja erilaisten maitokahvien sekä pour-over -metodilla valmistetun kahvin valmistukseen. Olipa heillä myös kahvia hanassa (!) hapoilla ja ilman. Itseasiassa ei huono, mukavan raikas paussi muun kahvin välissä.

Kaffa Roasteryn pisteellä oli mukavasti tunkua workshoppeihin, joissa pääsi tutustumaan mm. Aeropress sekä V60 pour over – menetelmiin. Ja maistuvaa kahvia löytyi heiltäkin.

Lehmus Roasteryn pisteellä oli mukava maistaa takuuhyvää Lappeenrannan kahvia, aijai Pusupuistoa! Pisteet lesoimmasta meiningistä!

Näiden lisäksi paikalla oli iso liuta tuttuja ja ennestään tuntemattomia kahvialan toimijoita. Oli hienoa nähdä paikalla paljon innostunutta kansaa tutustumassa paremman kahvin maailmaan. Festareilla seurasin SCAE Finlandin Brewers cup -kilpailua, ja Roosa Jalosen suoritusta. Oli hienoa seurata kuinka kiireettömän oloisesti Roosa valmisti kahvit kilpailun tuomaristolle kellon käydessä ja varmasti kovassa paineessa. Hieno laji tämäkin.

Processed with VSCO with f2 preset

 

IMG_0011IMG_0026IMG_0032IMG_0038IMG_0054IMG_0058IMG_0064IMG_0067IMG_0076IMG_0091IMG_0128IMG_0131IMG_0134IMG_0148IMG_0159

Processed with VSCO with f2 preset

20170422_143810Processed with VSCO with f2 preset

Mainokset

4 vastausta artikkeliin “Helsinki Coffee Festival 2017

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s